Näytetään tekstit, joissa on tunniste reseptit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reseptit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Suklaakiisseliä vaahdolla

Kesä tulee taas ja josko saisi kipinää päivittää tätä ruokapuolta. Mökillä ei ole kuin mummalla pieni pakastin, mutta koska sinne on jonkin verran matkaa kaupasta niin jäätelöitä ei sinne mielellään kuljettaisi. Jotain hyvää pitää kuitenkin saada. Tässä suklaakiisseli soijakermavaahdolla.

Sinistä soijamaitoa (=makea maitoversio)
Maissijauhoa
Kaakaojauhoa
Vaniljaa
Margariinia (meillä maidotonta, muuten olis voita)
Kookossokeria
Ruokosokeria
Kaakaonibsirouhetta
Soijakermavaahtoa

Annostelen kuumana kulhoihin, joita riittää myös seuraavaan päivään. 
Ja annoksen on turha olla mikään pieni kiusaa tekevä pikkupurkki :)

lauantai 10. joulukuuta 2011

Kurpitsapiirakkaa ja vaniljakiisseliä


Jokin aikaa sitten halkaistiin ulkoa viimeinen oranssi kurpitsa. Se säilyy pitkään pihalla, mutta ennen pakkasia piti viimeinen käyttää. Tällä kertaa tein keiton lisäksi kurpitsapiirakkaa, fiiliksen mukaan tietty, joten tarkkaa reseptiä ei ole. Tai oli se sillä hetkellä, mutten taas muistanut laittaa sitä muistiin. Tämä onnistui hyvin, joten lisää pitää tehdä joku päivä pakkasessa olevasta kurpitsasta. Alla oleva resepti on siis viitteellinen tuolta muistin lokeroista...

Jouluinen kurpitsapiirakka (pellillinen)
pohja:
250g voita tai margariinia
1,5dl sokeria (+ vaniljaa)
1dl maustamatonta soijajugurttia
2dl hienoa spelttijauhoa
2dl kaurajauhoa
hieman kaurahiutaleita
 leivinjauhetta
1 muna

täyte:
sokerissa ja vaniljassa keitettyä kurpitsasosetta
kermaa/maitoa (meillä laitettiin soijamaitoa)
 5 munaa
inkivääriä
kanelia
neilikkaa
(ripaus spelttijauhoa, jos haluaa varmistaa täytteen hyytymisen) 

Ripottelin vielä pellille levitetyn taikinan päälle hieman kaurahiutaleita, jotta täyte sitoutuu hyvin. Tein piirakan tällä kertaa pellille, koska korkeampana täytteen täytyy antaa jähmettyä jonkin aikaa ennen syömistä. Ohuempana oli heti valmis syötäväksi. Kuvassa kaadan täytettä pohjan päälle, joten täytteestä tuli suunnilleen yhtä paksu kuin taikinasta.


Meillä tehdään useimmiten vaniljakiisseli itse, koska se on niin helppoa ja kaupan valmistavarat sisältävät tiesmitä. Teen vaniljakiisselin sinisestä Alpron soijamaidosta (ei vaniljamaitoa, mikä sisältää ihan liikaa keinotekoista!), punaisesta tulee soijamaisempi maku, joten sitä käytetään suolaisissa ruuissa. Kaadan litran maitoa kattilaan ja samalla maissijauhoa. Teen sen silmämääräisesti, mutta Maizenan kyljellä on kyllä suhde kerrottuna. Litkusta en pidä, mutta liiankaan paksua se ei saa olla tai muuten jääkaapissa säilöttynä kiisseli menee klimppeihin. Se ei sinänsä ole katastrofi, koska kiisselin voi aina siivilöidä.  Niin tehdään hienoimmissa keittiöissäkin. Kiisseleiden tekemistä kotioloissa jännitetään aivan turhaan ja jotenkin kuvitellaan, että siitä pitäisi aina tulla täydellisen tasalaatuista. Muistaa vain aina laittaa jauhot kylmään nesteen kanssa sekaisin ennen lieden laittamista päälle. Jos itselle tulee maissijauhoa lorautettua liikaa ja näyttää siltä, että suurustuu liikaa niin maitoa vaan lisää joukkoon. Jos taas jää liian veteläksi, sekoitan jauhoa kylmän maitotilkan kanssa ja lisään joukkoon.
Maitoa ja maissijauhoa kannattaa vispata kattilan pohjaa myöden koko ajan ja varoa, ettei homma kiehahda yli. Jos kääntää selän ja antaa heti alkumetreillä kattilan seistä itsekseen, painuu jauho pohjaan ja palaa herkästi. Kiisselin kanssa seistään niin kauan vierekkäin, kunnen se on kiehunut. Muuten homma olikin melkein siinä eli kun seos on sakeutunut ja jauhonmaku keittynyt pois, voi kattilan laittaa syrjään jäähtymään. Lisää sokerin ja vaniljasokerin oman maun mukaan (ei vanilliinisokeria, mikä on kemian tuote vaan vaniljasokeria tai vaikka tangosta vaniljaa, jos haluaa alkaa hifistelemään). Voinokare tms. ei ole myöskään huono lisä. Meillä vaan on se paheellinen maidoton margariini, joten ei nyt hehkuteta sitä. Voi kuitenkin tvistaa makua ja lisää kiiltoa.

Jäähtyessään kiisselin pinnalle syntyy usein kuori, joten kannattaa tehdä mahdollinen siivilöinti vasta jäähtymisen jälkeen! Kuumalle piirakalle maistuisi kylmä vaniljakiisseli tai sitten kylmälle piirakalle lämmin kiisseli. Molemmat lämpimänä ei kai ole se ideaali, mutta hätäisenä sekin menee. Seuraavana päivänä jääkaappikylmä piirakka kylmän kiisselin kanssakin ok ;)

Teinivuosina tuli kokeiltua sellaista vaniljakiisseliä, jossa suurustinaineena oli kananmunaa ja sitä kannattaa myös kokeilla. Homma on hieman herkempi, koska seos ei saa kiehua tai muuten kananmunalle käy huonosti. Se on ns. herkempää hommaa, mutta ensin mainittu konsti ei sen kummempi kuin marjakiisselikään.

Maizenalla teen itse myös suklaavanukkaat eli sama homma kuin vaniljakiisseli, mutta lopuksi lisätään vielä suklaata/kaakaota (laitan vaniljaa myös). Ja tietenkin tummasta, aidosta kaakaojauheesta tulee parhainta. Niitä löytyy luomuna useampaa eli ei kannata kompastua kaupassa siihen vanhaan ja tuttuun valkoruskeapahviseen, jota varmaan käytettiin koulussakin tiikerikakkuun.

Annostelen vanukkaat moneen annokseen muumimukeihin tai kartiolaseihin,soijajugurttipurkin kansi (sama kuin raejuustossa) vain päälle ja pinoon jääkaappiin.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Piparihaaste

Meidän joulussa on yksi asia, josta ei tingitä. Kaupan piparipurkkataikinaa meille ei tule, vaikka se yleisesti  on maidotonta. Tehdään taikina aina itse samalla reseptillä, jolla äitini on aina tehnyt. Luulin reseptin olevan äidin suvusta, mutta nyt kuulinkin, että se on saatu isäni äidiltä. Sitä syöneenä mikään muu pipari ei maistu ja koska olen sitä saanut ihan pienestä asti niin piparirima on korkealla ;D

Omissa pipareissa on kaksi jujua: 
a) tavallista reilummin mausteita b) kaulitaan niin ohueksi kuin vain mahdollista 
Tämä taikina ei todellakaan ole lapsityövoimalle vaan vaatii aikuiseltakin vauhtia ja poppaskonsteja. Lapsille voi antaa viereen vaikka sitä kaupan purkkataikinaa, jolla leikkiä ja tehdä niitä koristeiksi. Tai jos lapsille sopii niin jättävät leipomisen väliin ja antaa heidän maistella taikinaa ja keskittyä koristelemiseen. Raakana syötynä tämä taikina on rapean sulavaa :) 

Kuvassa keskimmäinen auttaa äitiä painamisessa muutama vuosi sitten. Muuten lapset meillä yleensä seuraa tätä hektistä toimintaa sivusta. Välillä on vähän morkkis, kun piparien tekemisellä on sellainen lasten kanssa puuhamisen perinne, mutta kuten sanottua meidän piparirima ei anna periksi ;) Superohuet piparit palavat myös erittäin herkästi uunissa, joten monesti ollaan molemmat aikuiset työn touhussa. Äiti leipoo vauhdilla ja isä nostaa uuniin ja pois. Silti aina klassisesti vähintään yksi pellillinen palaa :P


Piparitalo on sitten ollut asia erikseen eli sillä kun ei ole niin suuria taikinakriteereitä, päin vastoin kaupan taikina on siihen paljon helpompaa. Viime vuonna tein piparitalon  (kuvat alla) todella nopeasti pelkillä valkoisilla koristella. Raskauspahoinvointi oli jonkin verran edelleen päällä, joten keittiössä häärääminen ei oikein sopinut fiilikseen. Piparitalon syöminen taas on sarjassa niitä juttuja, joita lapset himoitsevat, mutta aikuisia puistattaa. Pölyyntynyt mökki tekisi mieli heittää joulun jälkeen suoraan kompostiin, mutta se aiheuttaisi ihan liian suuren porun. Yleensä siitä ei ole paljon edes jäljellä siinä vaiheessa, kun kummasti paloja irtoilee salaa. Tänä vuonna en varmaan puuhaan ryhdykään vaan tehdään sen edestä vaikka karkkeja.


Meillä taikinan valmistaa useimmiten mies ja taikina tehdään tuplana. Se pidetään yön yli jääkapissa, mutta  kivikovaksi se ei muutu (näin tulee rapeita, mutta hektisiä aikaansaannoksia, tosin kunnon voita käyttämällä tulee kovempi taikina, maidottomilla on tässä suhteessa ankeampi vaihtoehto eli muovimargariini). Taikinaa ei saa missään nimessä nostaa kerralla pöydälle pehmeämään, koska muuten homma menisi niin sanotusti pipariksi. Otan kerrallaan jääkaapista vain pienen palan, jonka työstän nopeasti valmiiksi. Kun palasta jää  pehmennyttä ylijäämää, laitan sen pakkaseen kovettumaan uudelleen, koska jääkaapissa se ei ehdi kovettua uudelleen.
PIPARIT
 250 g voita ja margariinia
reilu 2 dl sokeria
1 muna
reilu 1 dl siirappia
2 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
2 tl soodaa
6 dl vehnäjauhoja

Ohje:
Aineet mitataan, siirappi ja mausteet kiehautetaan ja seos saa jäähtyä. 
Voi/margariini ja puolet sokerista vaahdotetaan, samoin muna lopun sokerin kanssa.
Voi-/margariinivaahtoon lisätään siirappiseos ja munavaahto voimakkaasti sekoittaen.
Lopuksi lisätään sooda ja jauhot.
Taikina saa seistä seuraavaan päivään, jolloin se kaulitaan...

Osan vehnäjauhoista korvasin viime vuonna spelttijauholla, jonka pitää olla hyvin hienoa (koostumukseltaan kuten tavallinen vehnäjauho, kaupan spelttijauho usein melko rakeista, vaikka paketissa lukee hieno jauho, olen siis saanut hienoimman spelttijauhon tilalta suoraan). Tänä vuonna olen ajatellut kokeilla spelttikaurapipareita eli korvaan vielä osan kaurajauholla, jota käytetään todella paljon (Siimeksen). Perusvehnättömänä versiona saisin syödä sitten itsekin, kun olen vauvan takia edelleen vehnättömällä. Spelttiä käytän, mutta sitäkin rajoitetusti. 

Vinkkejä!
1.  Älä valmista pipareita kuuman lampun alla (yläkaappien halogeenit), koska se pehmittää taikinaa ja vaikeuttaa työstämistä (ylipehmeää piparia on vaikea siirtää pellille).
2. Aseta kylmällä vedellä kastettu keittiöpyyhe kaulinta-alustan alle, kylmänä se pitää taikinaa kasassa työstön ajan ja pitää alustan paikoillaan. Se kannattaa kylmettää välillä uudestaan tai pitää vaihturia jääkaapissa.
3. Käytä piparien siirtämiseen mahdollisimman ohutta lastaa (veitsi ei riitä ohuille pipareille), itse käytän juustohöylää, jonka pyöräytän välillä jauhossa.
4. Piparit voi kaulia myös suoraan leivinpaperille (!), painaa muotit sillä etäisyydellä, että väleistä ylimääräisen taikinan poistamisen jälkeen paistoväli on sopiva. Pipareita ei tarvitse tällöin siirtää lainkaan! Asettaa pellin työtason reunaan ja hinaa leivinpaperin pipareineen suoraan pellille.
5. Taikinan voi käyttää erissä pakastamalla loppu taikinasta. Sitä voi käyttää esim. piirakan pohjana kaulintalaiskuuden iskiessä :D

Haastan kaikki sanomaan kaupan taikinalle ei kiitos. Taikinan valmistaminen kun on pikkujuttu verrattuna koko kaulintaruljanssiin... Omasta taikinasta kannattaa tehdä samalla luomua niin pitkälti kuin raaka-aineita saa. Voi, munat, sokeri ja jauhot löytyy luomuna jo melkein mistä tahansa. Luomumausteita saa luomukaupoista.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Sunnuntain kurpitsat

Viime viikolla saapui luomutilalta tilaus, joka sisälsi kaikkea tarpeellista talven varalle. Saimme muun muassa neljä isoa oranssia kurpitsaa, joka on suosikkini kurpitsalajikkeista. Se on ruokaisin ja värikkäin. Kesäkurpitsaa käytetään kesäaikaan myös paljon, mutta valitettavasti keltainen aiheuttaa pientä kammoa pilkkelssimuistojen vuoksi. Sosekeittoon sitäkin voisi lisäillä. 

Meidän moniallergiselle tämä oranssi oli ensimmäinen kiinteä, joka saatiin menemään 9-10-kuisena. Tarkemmin se oli kuvassa näkyvä sosepurkki, joka sittemmin on hieman muuttunut. 

Mies oli tänään asialla ja valmisti kurpitsakeiton. Ihastuin kurpitsakeittoon aikoinaan Ranskassa. Silloin Suomessa syötiin vielä harvoin kasvissosekeittoja. Taisi olla enemmänkin sairaalaruokaa meillä. Ranskassa taas suosittua syys-/talviruokaa  :) 
 

Päivän kurpistsakeitto

iso oranssi kurpitsa (6kg)
3 sipulia
rypsiöljyä
vettä
lipstikkaa
suolaa
rosepippuria
rakuunaa

Paloitellaan kurpitsa ja sipuli. Paistetaan sipuli kattilassa, lisätään mausteet, kurpitsat, vettä hieman pohjalle, annetaan kiehua ja lopuksi soseutetaan. Keittoon voi lisätä kermaa, soijakermaa tai kaurakermaa annosteluvaiheessa.
Meillä käytetään blenderin sijaan kuumissa pöperöissä aina sauvasekoitinta, koska blenrissä on vaarana tapahtua ilmiö tulivuori. Kylmät pirtelöt taas sopivat siihen käyttöön.