lauantai 10. joulukuuta 2011

Kurpitsapiirakkaa ja vaniljakiisseliä


Jokin aikaa sitten halkaistiin ulkoa viimeinen oranssi kurpitsa. Se säilyy pitkään pihalla, mutta ennen pakkasia piti viimeinen käyttää. Tällä kertaa tein keiton lisäksi kurpitsapiirakkaa, fiiliksen mukaan tietty, joten tarkkaa reseptiä ei ole. Tai oli se sillä hetkellä, mutten taas muistanut laittaa sitä muistiin. Tämä onnistui hyvin, joten lisää pitää tehdä joku päivä pakkasessa olevasta kurpitsasta. Alla oleva resepti on siis viitteellinen tuolta muistin lokeroista...

Jouluinen kurpitsapiirakka (pellillinen)
pohja:
250g voita tai margariinia
1,5dl sokeria (+ vaniljaa)
1dl maustamatonta soijajugurttia
2dl hienoa spelttijauhoa
2dl kaurajauhoa
hieman kaurahiutaleita
 leivinjauhetta
1 muna

täyte:
sokerissa ja vaniljassa keitettyä kurpitsasosetta
kermaa/maitoa (meillä laitettiin soijamaitoa)
 5 munaa
inkivääriä
kanelia
neilikkaa
(ripaus spelttijauhoa, jos haluaa varmistaa täytteen hyytymisen) 

Ripottelin vielä pellille levitetyn taikinan päälle hieman kaurahiutaleita, jotta täyte sitoutuu hyvin. Tein piirakan tällä kertaa pellille, koska korkeampana täytteen täytyy antaa jähmettyä jonkin aikaa ennen syömistä. Ohuempana oli heti valmis syötäväksi. Kuvassa kaadan täytettä pohjan päälle, joten täytteestä tuli suunnilleen yhtä paksu kuin taikinasta.


Meillä tehdään useimmiten vaniljakiisseli itse, koska se on niin helppoa ja kaupan valmistavarat sisältävät tiesmitä. Teen vaniljakiisselin sinisestä Alpron soijamaidosta (ei vaniljamaitoa, mikä sisältää ihan liikaa keinotekoista!), punaisesta tulee soijamaisempi maku, joten sitä käytetään suolaisissa ruuissa. Kaadan litran maitoa kattilaan ja samalla maissijauhoa. Teen sen silmämääräisesti, mutta Maizenan kyljellä on kyllä suhde kerrottuna. Litkusta en pidä, mutta liiankaan paksua se ei saa olla tai muuten jääkaapissa säilöttynä kiisseli menee klimppeihin. Se ei sinänsä ole katastrofi, koska kiisselin voi aina siivilöidä.  Niin tehdään hienoimmissa keittiöissäkin. Kiisseleiden tekemistä kotioloissa jännitetään aivan turhaan ja jotenkin kuvitellaan, että siitä pitäisi aina tulla täydellisen tasalaatuista. Muistaa vain aina laittaa jauhot kylmään nesteen kanssa sekaisin ennen lieden laittamista päälle. Jos itselle tulee maissijauhoa lorautettua liikaa ja näyttää siltä, että suurustuu liikaa niin maitoa vaan lisää joukkoon. Jos taas jää liian veteläksi, sekoitan jauhoa kylmän maitotilkan kanssa ja lisään joukkoon.
Maitoa ja maissijauhoa kannattaa vispata kattilan pohjaa myöden koko ajan ja varoa, ettei homma kiehahda yli. Jos kääntää selän ja antaa heti alkumetreillä kattilan seistä itsekseen, painuu jauho pohjaan ja palaa herkästi. Kiisselin kanssa seistään niin kauan vierekkäin, kunnen se on kiehunut. Muuten homma olikin melkein siinä eli kun seos on sakeutunut ja jauhonmaku keittynyt pois, voi kattilan laittaa syrjään jäähtymään. Lisää sokerin ja vaniljasokerin oman maun mukaan (ei vanilliinisokeria, mikä on kemian tuote vaan vaniljasokeria tai vaikka tangosta vaniljaa, jos haluaa alkaa hifistelemään). Voinokare tms. ei ole myöskään huono lisä. Meillä vaan on se paheellinen maidoton margariini, joten ei nyt hehkuteta sitä. Voi kuitenkin tvistaa makua ja lisää kiiltoa.

Jäähtyessään kiisselin pinnalle syntyy usein kuori, joten kannattaa tehdä mahdollinen siivilöinti vasta jäähtymisen jälkeen! Kuumalle piirakalle maistuisi kylmä vaniljakiisseli tai sitten kylmälle piirakalle lämmin kiisseli. Molemmat lämpimänä ei kai ole se ideaali, mutta hätäisenä sekin menee. Seuraavana päivänä jääkaappikylmä piirakka kylmän kiisselin kanssakin ok ;)

Teinivuosina tuli kokeiltua sellaista vaniljakiisseliä, jossa suurustinaineena oli kananmunaa ja sitä kannattaa myös kokeilla. Homma on hieman herkempi, koska seos ei saa kiehua tai muuten kananmunalle käy huonosti. Se on ns. herkempää hommaa, mutta ensin mainittu konsti ei sen kummempi kuin marjakiisselikään.

Maizenalla teen itse myös suklaavanukkaat eli sama homma kuin vaniljakiisseli, mutta lopuksi lisätään vielä suklaata/kaakaota (laitan vaniljaa myös). Ja tietenkin tummasta, aidosta kaakaojauheesta tulee parhainta. Niitä löytyy luomuna useampaa eli ei kannata kompastua kaupassa siihen vanhaan ja tuttuun valkoruskeapahviseen, jota varmaan käytettiin koulussakin tiikerikakkuun.

Annostelen vanukkaat moneen annokseen muumimukeihin tai kartiolaseihin,soijajugurttipurkin kansi (sama kuin raejuustossa) vain päälle ja pinoon jääkaappiin.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Varmoja lahjakirjoja

 Joululahjakirjat saa nykyisin tilattua netistä kilpailukykyisin hinnoin ja samalla välttyy tungokselta! Ei siis mikään huono homma, kun vaan keksii, mitä sieltä etsiä. Kirjakauppojen kahlaaminen on jotenkin vaikealukuista netin kautta. Tässä muutamia pommivarmoja vinkkejä!

Kemikaalicocktailin kirjoittajan, Noora Shinglerin, Marjoja ja maskaraa on mun mielestä lahjakirjojen aatelinen, täysin kotimainen ja omaan hyllyyn sen vuoksi hyvä, että sisältää joitakin reseptejä. Oli ällistyttävää lukea, miten joku syö samalla tavalla kuin itse. Joku toinen on siis käynyt samoja asioita läpi samaan aikaan, vaikkakin hieman eri syistä. Suuri ero on ehkä siinä, että itse en käytä ulkomaisia hedelmiä juurikaan ja saatan toisinaan käyttää sokeria ja hiivaa kirjoittajaa enemmän, mutta maidottomuus, venhättömyys, lisäaineettomuus, marjat, luomu jne. ovat täälläkin arkea. Suurin osa kirjasta on ruuasta, mutta sopiva lisäys tulee myös kosmetiikkaosuudesta. Naisille osuva lahja, vaikka toivoisin miestenkin lukevan tämän ;) Nykyään Noora kirjoittaa täällä.

Ja sitten miehille tai siis tottakai myös naisille, mutta tämä menee miehille varmasti. Ruotsalaisen Mats-Eric Nilssonin kirjat ovat niin suoraa puhetta, ettei miehen keskittymiskyky katkea. Nämä sisältävät sellaista tietoa, jotka kuluttajien olisi EHDOTTOMASTI tiedettävä. Jos siis ostat mitä tahansa ruokakaupasta, haluat tietää näiden kirjojen jutut. Toisin sanoen on aivan pöyristyttävää, mitä kaikkea me syömme, josta meillä ei ole hajuakaan. Suurin osa ei varmaan halua tietääkään, mitä suuhunsa laittaa. Tämä heppu kertoo hyvin ytimekkäästi asiansa ja miehille iskee varmasti hyvin tekninen kirjoitustyyli.  Ei voi sanoa muuta kuin voi apua, mitä kaikkea ja miten tärkeitä asioita meiltä kuluttajilta pimitetään. Niitäkään säädöksiä, mitä valmistajille on annettu, ei oikein tahdota noudattaa.

"Ruotsalaisessa Coopsin 360 gramman kääretortussa on tuoteselostuksen perusteella arviolta noin kaksi vadelmaa." (Aitoa ruokaa, s.101) Suomalaisessa Pirkan vastaavassa on BTW 18 E-lisäainetta ja sen lisäksi numeroimattomat, esim. keinotekoiset aromit. Miehiä saattaa myös kiinnostaa, miten suomalaiset (hyvin tavannomaiset, joita sinäkin olen  a i v a n  varmasti syönyt!) eineslihapullat ovatkin yllättäen valmistettu broilerinlihasta ja -nahasta. Vaikka kirjoittaja on ruotsalainen, otetaan suomalaiset tuotteet todella hyvin mukaan tarkasteltaviksi. Suosittelen siis ehdottomasti jokaiselle, joka joskus laittaa ruokaa suuhunsa!


Aurinkoista ruokaa on hieman vanhempi kirja, joka on hyvä perusteos uudenlaisen ruokakulttuurin omaksumiselle. Sen avulla aikoinaan tavasin muun muassa itujen idättämisohjeet. Tätä kirjaa näkee yhä vain myynnissä, eikä ihme. Ruohonjuuresta saadun ohjeen mukaan idätän nykyisin idut tosin metallisiivilässä, mikä on huippukeksintö. Asetan siivilän rasian päälle, jotta vedet pääsevät valumaan pois iduista ja laitan päälle kannen. Viritelmä ei siis tietenkään saa olla tiivis vaan sen pitää hengittää homehtumisen estämiseksi. Koska meillä ei ole keittiössä lainkaan yläkaappeja, kasvavat idut ihan ulos vedettävässä laatikostossa. Sieltä nostan siivilän pari kertaa päivässä huuhdeltavaksi haalealla vedellä ja parissa päivässä satsi on valmis. Tässä tavallisimpia ituja. 

Itse en ole vielä aloittanut itukautta eli tällä hetkellä ollaan nautittu vielä syksyn sadosta, esim. viimeinen pumpkin eli oranssi kurpitsa halkaistiin viime viikolla. Olen myös ilman huonoa omatuntoa tyhjentänyt pakastinta marjoista piittaamatta siitä loppuvatko ne kesken. Syötäväksihän ne on tarkoitettu ja parempia tietenkin, mitä nopeammin ne syö! Itukausi alkaa sitten joulun jälkeen ja siihenkin ehtii vielä kyllästyä ennen uutta tuoretta satoa. Harva muuten tietää, miten paljon idut sisältävät mm. c-vitamiinia!

Niksikirjat ovat todella hyviä hyllyntäytteitä eli näitä ei kertalukemalla sisäistä. Aivan mielettömän simppeleitä ja hyviä niksejä, joista suurin osa on unohdettu markkinoiden tuotua kallita tuotteita tarjolle. Meillä on muun muassa monet pesuaineet vaihdettu soodaan, etikkaan ja mäntysuopaan, koska mikään kaupan tuote ei ole niin tehokas, puhumattakaan kemiallisista aineista...

Nämä kirjat sopii kaikenikäisille. Vähän vanhemmatkin muistavat näitä lukiessaan, että ai niin, oma äiti aikoinaan tekikin näin. Jostain syystä käytännöt vain unohtuivat, kun olevinaan helppoa tuli tarjolle. Helpompaa kylläkin on olla vähemmässä orjuudessa markkinaihmeiden kanssa. Esim. ne kuuluisat kylpyhuoneen saumat eivät meillä puhdistu millään muulla niin hyvin kuin soodalla ja etikalla... Etikan hajun kyllä kestää, se haihtuu nopeasti pois. Parempi se kuin kemiallinen katku.







Tämä viimeisin on hieman out of season jouluna, mutta toivottavasti siitä olisi hyötynä ensi vuonna... Sitä pitää itsekin asennoitua uuteen satokauteen niin, ettei  silloin ole olevinaan maailman kiireisin ja jätä kaikkea tekemättä. Kyllä sitä niin kaduttaa talven aikana, kun yrittää etsiä kunnon ruokaa kivien alta.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Piparihaaste

Meidän joulussa on yksi asia, josta ei tingitä. Kaupan piparipurkkataikinaa meille ei tule, vaikka se yleisesti  on maidotonta. Tehdään taikina aina itse samalla reseptillä, jolla äitini on aina tehnyt. Luulin reseptin olevan äidin suvusta, mutta nyt kuulinkin, että se on saatu isäni äidiltä. Sitä syöneenä mikään muu pipari ei maistu ja koska olen sitä saanut ihan pienestä asti niin piparirima on korkealla ;D

Omissa pipareissa on kaksi jujua: 
a) tavallista reilummin mausteita b) kaulitaan niin ohueksi kuin vain mahdollista 
Tämä taikina ei todellakaan ole lapsityövoimalle vaan vaatii aikuiseltakin vauhtia ja poppaskonsteja. Lapsille voi antaa viereen vaikka sitä kaupan purkkataikinaa, jolla leikkiä ja tehdä niitä koristeiksi. Tai jos lapsille sopii niin jättävät leipomisen väliin ja antaa heidän maistella taikinaa ja keskittyä koristelemiseen. Raakana syötynä tämä taikina on rapean sulavaa :) 

Kuvassa keskimmäinen auttaa äitiä painamisessa muutama vuosi sitten. Muuten lapset meillä yleensä seuraa tätä hektistä toimintaa sivusta. Välillä on vähän morkkis, kun piparien tekemisellä on sellainen lasten kanssa puuhamisen perinne, mutta kuten sanottua meidän piparirima ei anna periksi ;) Superohuet piparit palavat myös erittäin herkästi uunissa, joten monesti ollaan molemmat aikuiset työn touhussa. Äiti leipoo vauhdilla ja isä nostaa uuniin ja pois. Silti aina klassisesti vähintään yksi pellillinen palaa :P


Piparitalo on sitten ollut asia erikseen eli sillä kun ei ole niin suuria taikinakriteereitä, päin vastoin kaupan taikina on siihen paljon helpompaa. Viime vuonna tein piparitalon  (kuvat alla) todella nopeasti pelkillä valkoisilla koristella. Raskauspahoinvointi oli jonkin verran edelleen päällä, joten keittiössä häärääminen ei oikein sopinut fiilikseen. Piparitalon syöminen taas on sarjassa niitä juttuja, joita lapset himoitsevat, mutta aikuisia puistattaa. Pölyyntynyt mökki tekisi mieli heittää joulun jälkeen suoraan kompostiin, mutta se aiheuttaisi ihan liian suuren porun. Yleensä siitä ei ole paljon edes jäljellä siinä vaiheessa, kun kummasti paloja irtoilee salaa. Tänä vuonna en varmaan puuhaan ryhdykään vaan tehdään sen edestä vaikka karkkeja.


Meillä taikinan valmistaa useimmiten mies ja taikina tehdään tuplana. Se pidetään yön yli jääkapissa, mutta  kivikovaksi se ei muutu (näin tulee rapeita, mutta hektisiä aikaansaannoksia, tosin kunnon voita käyttämällä tulee kovempi taikina, maidottomilla on tässä suhteessa ankeampi vaihtoehto eli muovimargariini). Taikinaa ei saa missään nimessä nostaa kerralla pöydälle pehmeämään, koska muuten homma menisi niin sanotusti pipariksi. Otan kerrallaan jääkaapista vain pienen palan, jonka työstän nopeasti valmiiksi. Kun palasta jää  pehmennyttä ylijäämää, laitan sen pakkaseen kovettumaan uudelleen, koska jääkaapissa se ei ehdi kovettua uudelleen.
PIPARIT
 250 g voita ja margariinia
reilu 2 dl sokeria
1 muna
reilu 1 dl siirappia
2 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
2 tl soodaa
6 dl vehnäjauhoja

Ohje:
Aineet mitataan, siirappi ja mausteet kiehautetaan ja seos saa jäähtyä. 
Voi/margariini ja puolet sokerista vaahdotetaan, samoin muna lopun sokerin kanssa.
Voi-/margariinivaahtoon lisätään siirappiseos ja munavaahto voimakkaasti sekoittaen.
Lopuksi lisätään sooda ja jauhot.
Taikina saa seistä seuraavaan päivään, jolloin se kaulitaan...

Osan vehnäjauhoista korvasin viime vuonna spelttijauholla, jonka pitää olla hyvin hienoa (koostumukseltaan kuten tavallinen vehnäjauho, kaupan spelttijauho usein melko rakeista, vaikka paketissa lukee hieno jauho, olen siis saanut hienoimman spelttijauhon tilalta suoraan). Tänä vuonna olen ajatellut kokeilla spelttikaurapipareita eli korvaan vielä osan kaurajauholla, jota käytetään todella paljon (Siimeksen). Perusvehnättömänä versiona saisin syödä sitten itsekin, kun olen vauvan takia edelleen vehnättömällä. Spelttiä käytän, mutta sitäkin rajoitetusti. 

Vinkkejä!
1.  Älä valmista pipareita kuuman lampun alla (yläkaappien halogeenit), koska se pehmittää taikinaa ja vaikeuttaa työstämistä (ylipehmeää piparia on vaikea siirtää pellille).
2. Aseta kylmällä vedellä kastettu keittiöpyyhe kaulinta-alustan alle, kylmänä se pitää taikinaa kasassa työstön ajan ja pitää alustan paikoillaan. Se kannattaa kylmettää välillä uudestaan tai pitää vaihturia jääkaapissa.
3. Käytä piparien siirtämiseen mahdollisimman ohutta lastaa (veitsi ei riitä ohuille pipareille), itse käytän juustohöylää, jonka pyöräytän välillä jauhossa.
4. Piparit voi kaulia myös suoraan leivinpaperille (!), painaa muotit sillä etäisyydellä, että väleistä ylimääräisen taikinan poistamisen jälkeen paistoväli on sopiva. Pipareita ei tarvitse tällöin siirtää lainkaan! Asettaa pellin työtason reunaan ja hinaa leivinpaperin pipareineen suoraan pellille.
5. Taikinan voi käyttää erissä pakastamalla loppu taikinasta. Sitä voi käyttää esim. piirakan pohjana kaulintalaiskuuden iskiessä :D

Haastan kaikki sanomaan kaupan taikinalle ei kiitos. Taikinan valmistaminen kun on pikkujuttu verrattuna koko kaulintaruljanssiin... Omasta taikinasta kannattaa tehdä samalla luomua niin pitkälti kuin raaka-aineita saa. Voi, munat, sokeri ja jauhot löytyy luomuna jo melkein mistä tahansa. Luomumausteita saa luomukaupoista.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kauraihme!


Keksin jotain aivan uutta, jos nyt ei maailmassa kuitenkaan, mutta itselle uutta ;D Olen juonut nyt koko syksyn marjapirtelöitä lähes joka päivä ja vatsa kiittää. Ja kun leipääkin syö vain pari kertaa korkeintaan viikossa (vehnätöntä) niin vatsa toimii. Siis täysin päinvastoin, kun suomalaisten ruokasuositusten mukaisesti. Se leipämäärä, mitä meidän käsketään syömään on ihan leipomoiden humpuukia. Marjoista ja kasviksista saatavat kuidut on niiiin paljon parempia ja se on tullut todistetuksi omalle vatsalle vihdoin. Mutta tämä ei siis ollut se uusi asia, tästä leipäaiheesta kirjoittaa Noora Shingler Marjoja ja maskaraa -kirjassa, jota suosittelen todella!

Kuvan pirtelöön on menossa mustikoita, soijamaitoa, luomumanteleita, avokadoa ja hunajaa

Uusi keksintö on se, että laitan pirtelöön kaurapuuron jämät! Tuloksesta tulee aivan loistava! Pehmeä, samettinen ja kiinteämpi. Se kannattaa nauttia mahdollisimman nopeasti tai toisin sanoen jääkapissa kauran maku muuttuu siksi kauramaiseksi mauksi, mistä lapsena ei pidetty ja mitä perustehotuotetutkaurapuurot ovat muutenkin, kovaa ja terävän makuista. 

Meillä kaurapuurolle asetetaan korkea rima! Sen yli on toistaiseksi yltänyt vain lähiluomutilamme kaurapuuro sekä Siimeksen kaurapuuro, jonka suurkuluttajia ollaan! Se suojaa vatsaa ja jos olen muutaman päivän ollut syömättä sitä niin kyllä tuntuu vatsassa. Kaura on niin laadukasta ja käsittelemätöntä, että tehdään puuro veteen. Joukkoon hieman suolaa ja rasvaa. Pojat syövät sen sellaisenaan tai pienellä sokerilla. Minä laitan päälle kourallisen marjoja, useimmiten mustikkaa, koska vadelmaa on niin vähän. Myös puolukka käy, viinimarja ja kokonaiset karviaiset. Kippaan marjat jäisenä päälle ja puuro on heti sopivaa syötäväksi! Ollaan syöty viime vuosina kilomäärin tuota Siimestä vasemmalla ;) (kuva Siimeksen nettisivuilta)


Tuote, jolla vierotin itseäni pois lehmänmaidosta näkyy alla. (silloin en uskaltanut vielä juoda sellaisenaan soijamaitoa, koska olen ollut aina maidon mausta tarkka). Tähän ruusunmarjakiisseliin tutustuin jo teinivuosina, mutta viime vuodet olen ollut melko koukussa siihen. Kukkarolle huono juttu, mutta ruusunmarjakiisseliä ei niin vain itse tehdä. Tämä on myös täydellistä puuron päälle, murojen kanssa, sellaisenaan juomana, maustamattoman soijajugurtin kanssa tai pirtelössä tykö. Kaupan kiisseleiden kanssa saa olla todella varovainen. Ne ovat pääosin täyttä potaskaa! Lightversiot ja sokerittomat sisältävät lisättyä VETTÄ ja MAKEUTUSAINETTA. Ja siitä ihmiset ovat valmiita maksamaan. Tämä ruusunmarjakiisseli on todellakin ainoa kiisseli, mitä kaupasta kotiin tuon. Muuten kiisselit tehdään itse. Panostaisin enemmän kunnon marjojen hankkimiseen! Kätevin tapa tehdä kiisseli on sekoittaa kylmä vesi ja perunajauho ja keittää ne keskenään läpinäkyväksi kiisseliksi. Kun se on valmista, lisätään mehu (jopa jäinen) ja jäiset marjat, jotka jäähdyttävät sopan heti syötäväksi. Näin ei tule myöskään kiehutettua marjojen c-vitamiineja huitin tuuttiin.


Kaurainen aamu- tai välipalapirtelö
  • Kaurapuuron jämät (1-2 dl)
  • Reilu kourallinen JÄISIÄ(*) marjoja (1-2 dl)
  • Saman verran nestettä eli kauramaito, soijamaitoa, (soijavaniljamaito paheellinen superelämys) tms. (1-2dl)
  • Makeutukseen hunajaa tai muutamia kuivattuja luomutaateleita!
Sekoitetaan kaikki blenderissä tai sauvasekottimella, kaurapuuro menee nopeasti hienoksi ja erityisesti Siimeksen menee sametiksi, eikä rakeeksi. Pirkan luomukaurapuuroa EI siis voi verratakaan oikeaan kaurapuuroon. Meillä käytetetään sitä vain joskus, kun haluaa pientä vaihtelua. Taateli vaatii hieman enemmän työstöä, mutta menee silpuksi aika helposti. Jos joku pelkää taatelia niin aivan turhaan! Pirtelöön se jättää loistavan maun ja makeuden.
 
Kuivatut luomutaatelit ovat sitten eri juttu kuin esim. Pirkan kuivatut taatelit. Olen käyttänyt luomutaateleita syksyn aikana paljon ja viime kerralla niitä ei ollut kaupassa saatavana. Mies osti Pirkan ei-luomua ja laitoin sitä sitten vanhaan tapaan. Ihmettelin, kun vauvan kasvoihin alkoi tulla näppyjä, joita meille tulee lisäaineista. Kävin läpi omia syömisiäni, enkä oikein keksinyt, että olisin syönyt mitään "kiellettyä". Sitten viime torstaina satuin kurkkaamaan Pirkan taatelipussin kylkeen. Sisältää taateleiden lisäksi SÄILÖNTÄainetta E202, siis kuivatut taatelit! Pistää niin vihaksi, nuo säilöntäaineet kun ovat meille pahimmasta päästä. Ei olisi tullut itsellä mieleenkään. Tässä siis esimerkki jälleen siitä, miten hyllyn vastaava naapurituote on lisäaineeton, mutta toiseen tungettu sontaa ihan vain varmuuden vuoksi. Niinkin pieni määrä kuin muutaman säilöntäaineellisen taatelin syöminen aiheutti mystisen ihottuman, joka loppui kyllä heti, kun jätin taatelit laatikkoon. Tekisi mieli palauttaa avaamaton pussi kokonaan.


Kuvassa luomusarjaa, jota todella suosittelen. Kaapista löytyy myös rusinoita, aprikooseja ja viikunoita. Viikuna on pirtelössä monelle ehkä hieman eksoottisempi kokemus, mutta taateli todella mieto makeuttaja.

(*)HUOM! Mitä enemmän laitat joukkoon jäisiä marjoja sitä enemmän siitä tulee sorbettimaista. Ja tämä versio ei ole epäterveellistä! Olen jopa verrannut sitä jäätelöön ja tämä kyllä voittaa! Ei tule pahaa jälkiolotilaa, kuten jäätelöstä (meillä ihan tofujäätelö tms.) ja jäätelöstä tulee aina niitä säilöntäainenäppyjä. Ja kun marjoja on PALJON ja JÄISIÄ niin pirtelö on uskomattoman piristävä. Sitä kannattaa siis kokeilla kahvijanon kolkutellessa!

Lopuksi pieni tietoisku kaurasta. Kun Paavo Nurmi voitti aikoinaan hurjan määrän olympiakultaa (lähes kaikki juoksulajit, juu, kyllä suomalainen...), hänen aamupalaansa ihmeteltiin kisapaikalla. Herra söi nimittäin kaurapuuroa. Muiden maiden edustajat naureskelivat, että sehän on hevosten ruokaa. Paavo Nurmi kommentoi tähän sitten, että sen vuoksi hän juokseekin kuin hevonen.

Minä jatkan ompelunkoneen polkemista kuin hevonen...

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

C-vitamiinipommi

Ensimmäinen vuosi, kun meidän tyrnit tuottavat kunnolla. Ostetiin aikoinaan kaksi naarasta ja yksi uros ja istutettiin ne melko lähekkäin toisiaan. Kaduin tätä jälkeenpäin, kun näin, miten suuriksi ne voivat kasvaa. Kaupungin puistossa kotimme lähellä kasvaa tyrnipensaita ja ne on vaaaaltavia. Viime syksynä bongasin ne sieltä ja olivat täynnä marjoja, joita kukaan ei poimi. Ajattelin, että nostetaan omat pensaamme vielä ylös, mutta sitten kävikin niin, että ne tekivät ensimmäisen suuren sadon. Luulen, että ovat juurtuneet niin hyvin, ettei siirto enää kannata. Voi olla, että läheikkäin istuttamisesta on ollut se etu, että ainakin pölyttyvät tai miten sitten se niiden uronaarasjuttu meneekään...


Laitan tyrnit sellaisenaan pakkaseen, josta niitä voi napsia. Olen heittänyt niitä pirtelöidenkin joukkoon, missä hapan maku piiloutuu. Tässä on todella v ä r i k ä s t ä ruokaa.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Pirtelöjä, pirtelöjä ja mutinaa myrkyistä

Muutama vuosi sitten tehtiin säännöllisesti erilaisia pirtelöjä. Smoothiet ovat todellinen trendi nykyään ja niihin jatkuvasti törmäessäni muistin kaivaa tuon blenderimme taas esiin. Sitä ei todellakaan saa laittaa kaappiin, jos haluaa, että sitä myös käytetään!

Taikasana kylmänjäiseen pirtelöön on jäiset marjat. Sillä saadaan vähän koostumusta, ettei tule aivan mehua. Lapsena laitoin paljon jäätelö siihen perinteiseen pirtelöön, jotta sain siitä tarpeeksi paksua. Näissä juomissa, joita nyt juodaan, ei käytetä ollenkaan jäätelöä, koska se sisältää turhia lisäaineita. Silti lapsille maistuu ihan yhtä hyvin, kun on muutama kikka kolmonen.

Jäiset marjat korvaavat jäätelön "jää"osuutta ja antavat rakennetta.
Banaani joukossa paksuntaa myös koostumusta.
Samaa ajaa myös avocado, joka tekee juoman todella pehmeäksi! Tässä muodossa avocado maistuu varmasti niillekin, jotka eivät oikein tiedä, miten sitä käyttää ja miltä sen pitäisi maistua.
Maustamaton jugurtti (meillä soijajugurtti) saostaa myös ja on vatsaystävällisempää kuin erilaiset maidot. Viimeiset kolme kikkaa myös pitävät juoman koostumuksen, kun taas pelkillä jäillä saostaminen johtaa sulamiseen...eli mehuuntumiseen.


Kuvassa pirtelön vihreys ei kunnolla näy, mutta kuten sanotaan, kaikki vahvasti vihreät ovat todella terveellisiä. Tein tämän avocadobanaanipirtelön lapsille. Sanotaan tätä vaikka hyvien rasvojen pirtelöksi :D

Hyvien rasvojen pirtelö

puolikas avocado (kypsä!)
1 banaani
maitoa (soija, kaura...)
pieni kourallinen kuorimattomia luomumanteleita

intiaani-/ruokosokeria/hunajaa ja ripaus vaniljaa, jos haluaa jälkiruokamaisemman
 (banaani yksistään makeuttaa jo paljon)

Oikealla yläkuvassa näkyy, miten keksin kierrättää jugurttipurkin kansia. Annostelen esim. itse tehtyjä vanukkaita kuvan tyyliin laseihin tai muumimukeihin. Niillä ei tietenkään ole jääkaappisäilytystä varten kansia ja muovikelmun kanssa räpeltäminen ei tunnu houkuttelevalta. Muovipurkkiin herkkuannoksen heittäminen on taas vähän brutaalia. Keksin sitten ottaa noita jugurttien muovikansia suojiksi. Näin lasit voi vaikka pinota jääkaappiin päällekkäin odottamaan syömistä.


Myönnetään, tämä on oma ulkomaalainen tuontipaheeni. Emme juuri osta ulkolaisia omenia, päärynöitä, marjoista, kurkuista ja tomaateista puhumattakaan. Jotain sieltäkin meidän pöytäämme tulevat eli avocadot, banaani (reilun kaupan) sekä sesonkiaikaan melonit. Etelä-Amerkikasta tuotuja en kyllä osta eli jokin järki pitää olla, miten kaukaa mikäkin tuodaan. Nyt kesäaikaan avokadoja sai espanjalaisiakin.

Mutta...Suomessa meitä kohtaa pieni ongelma eli raaka hedelmä. Kaikki joudutaan poimimaan raakana ja sitten toivotaan, että ne kypsyvät matkan aikana. Kaupassa avocadot, mangot ja nektariinit ovat todella raakoja ja kotona ne usein pilaantuvat ennen kuin kypsyvät! Keksittiin hyödyntää tätä alla näkyvää kannellista lasikulhoa kypsentämiseen. Kansi ei tietenkään saa olla tiivis, ettei homehdu. Tällä keinolla saadaan hedelmät kypsiksi vuorokaudessa tai parissa. (Testiryhmän toinen osio on tavallisessa kulhossa ja niissä ei tapahdu sen aikana mitään...). 

Kesällä saatiin hedelmät kypsiksi portaittan tällä keinolla, joten ei tullut sitä tilannetta, että ensin odotellaan viikko, että ne vihdoin kypsyisivät. Ja sitten viikon kuluttua iskee paniikki, kun kaikki samaan aikaan kypsyneet pitää syödä nopeasti ennen kuin ne pilaantuvat!

Sanottakoon vielä, että meillä ollaan allergisia hedelmien ja marjojen pinnassa oleville säilöntä- ja homeenestoaineille. Ollaan vältetty niitä ja tuntuu, että nyt kroppa ei kestä sitäkään, mitä ennen ja hyvä niin. Tietää ainakin, koska syö epäpuhdasta. Siinä se paha juttu onkin, kun ihmiset sietävät noita myrkkyjä nykyisin suht. hyvin ja sitten syövät niitä tietämättään, mitä kaikkea pinnalla on. Toisaalta sitten näkee yhä enemmän sitä toista ääripäätä eli tullaan hengenvaarallisesti allergiseksi, kun kuppi on ns. täynnä.

Suosittelen sellaista testiä, että pesee talvella mandariineista yhden oikein hyvin hanan alla, vaikka perunaharjalla. Laittaa mandariinin toisten viereen ja katsoo, mitä tapahtuu. Se menee homeeseen nopeammin kuin uskookaan! Sama juttu nektariineissa. Kesällä rasiassa oli yksi, johon oli ilmeisesti tyven kuoppaan osunut huonosti homeenestomyrkyt ja oli tietenkin täydessä homeessa pitkän matkan jälkeen. Hedelmiä ei todellakaan ole luotu kuljetettaviksi maapallon puolelta toiselle...puhumattakaan ohutkuorisista marjoista.


Allerginen reaktio, jonka saamme tuosta myrkystä on punaista, pilkkumaista ihottumaa, minikokoista vesikelloa. Kysyin aikoinaan lääkäriltä asiasta, että mitä on, koska olin kärsinyt siitä jo todella pitkään ja kämmenten ja sormien kutiaminen, raapiminen ja kirvely oli todella inhottavaa! Lääkäri totesi, että se on vain jotain, se tulee ja menee, eikä sitä tiedä, mitä se on. Ei siis sanonut mitään allergiasta tms.  Yritti vältellä koko aihetta. Todella ikävää, miten vähän tiedostettuja nämä asiat vieläkin ovat. 

Kesällä meillä riitti, että söin yhden nektariinin päivässä, jonka pesin ja lopulta epätoivoissani kokeilin vielä kuorimista! Silti seuraavana päivänä vesikellot alkoivat nousta mulla käsiin ja nuori neiti imeväinen meni kauttaaltaan pilkuille. Vauvanruuissa olevista persikoista, nektariineista jne ei tule mitään reaktiota, koska ne ovat myrkyttömiä.  Peseminen ei siis todellakaan riitä tuoreissa ulkomaisissa hedelmissä. Myrkky on imeytynyt paaaaljon syvemmälle. Tämä on myös syy, miksi meille ei osteta viinirypäleitä. Olisi täysin hullua lähteä hinkaamaan puhtaaksi kaikkia yksitellen, eikä se mitään auttaisi, puhumattakaan, kun joku huuhtelee ne pikaisesti vain kylmällä vedellä...

Suomalaiset miehet ovat usein tässä mestareita eli korkeintaan hinkaavat ulkomaalaista omenaa farkkujaan vasten ja sitten ääntä kohti. Oma mieheni sai tästä kerran opetuksen, kun oli ostanut meille espanjalaista jäävuorisalaattia. Itse kieltäydyin syömästä sitä, koska se oli säilynyt jääkaapissamme jo kolme viikko täysin muuttumattomana!!! Mies päätti sitten pistää sen poskeensa ja kasvot alkoivat muuttua punalaikullisiksi ja turvota. Sen jälkeen ei ole ulkomaalaista kasvista kotiin tuonut. 

P.S. Samaa ihottumaan meillä saadaan myös karkeista, jäätelöstä ja oikeastaan kaikesta, jossa on reilusti lisä- ja säilöntäaineita.
P.P.S. Meillä herkutellaan silti aika usein... :D

maanantai 12. syyskuuta 2011

Pieni puurovertailu

Maidottomalle vauvalle löytyy vauvanruokaostastolta erittäin nihkeästi puuroja ja muutekin valikoima allergisille on melkoisen tympeä. Ei siis ihme, että allergiaperheessä on totuttu monet asiat tekemään itse alusta asti, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Kaikkiruokaisten vauvojen vanhempien kuulee melkoisen usein sanovan, ettei heillä ole aikaa eikä viitseliäisyyttä tehdä vauvanruokia itse vaan syötetään suoraan purkista. Allergiaperheellä taas viitseliäisyyttä ja aikaa on löydyttävä, koska valmissoseet ovat niin seka-aineisia, että aina löytyy jokin mikä ei käy ja jos esim. rypsiöljy ei käy, niin sitten ei käy mikään. En ole purkkivastainen tai tuomitse ketään. Parempi vauvanruokapurkki vauvalle kuin lisäaineellinen eines pikkulapselle.

Meillä on ostettu purkkiruokana lähinnä sellaista, jota on vaikea valmistaa (ruusunmarjasose) tai Suomessa raaka-aineena sisältää ylimääräisiä aineita (esim. mango, päärynä...). 

Ruusunmarjalle ylistys, se oli ainoa marja/hedelmä, joka sopi A:lle alle 2-vuotiaana. Sitä on siis ollut meillä paljon!!! Sitten valmistaja keksi lisätä joukkoon viinirypälettä, toisessa päärynää, joten suru meinasi päästä. Talvella kun on huono alkaa opiskella ruusunmarjasoseen valmistusta. Jostakin löysimme pakasteena sokeroimatonta sosetta, mutta se tuli läpi, koska oli liian vanhvaa. Meillä siis reaktioon ei vaikuttanut ainoastaan aine vaan sen koostumus eli miten mieto se oli, oliko pakastettu, soseutettu jne. 

Ruusunmarjavadelma kuitenkin meni ja sille siis seuraava ylistys. Tämän ruusunmarja sekä jo edellisessä postauksessa vilahtaneen kurpitsariisin kanssa syntyi lasipurkkeja ihan tarpeeksi muuta säilöntää varten, esim. kesäkurpitsaa, myöhemmin meni myös kukkakaali ja parsakaali.

Ensipuurona meillä käytetään Hollen riisivelliä sekä vellimuodossa että puurona. Näitä paketteja on ladattu aikoinaan kaappeihin suoraan pahvilaatikosta, koska oli valkoisen riisijauhon kanssa ainoa riisimuoto, mikä kävi. Muksujen vastaava maidoton ensipuuro tuli läpi, vaikka on valkoista, eikä tujumpaa täysjyväriisiä. 

Kuopus on aloittanut Hollen riisivellistä ja hyvin menee hänellekin. Ensin sekoitin sen kieuhuvaan veteen ja hetken päästä sekoitin apteekin maitojauhetta (maitoallergisten). Sitten tiirailin selostetta tarkemmin ja siinä ehdotettiin, että lämmittää rintamaitoa vesihauteessa max. 40 asteiseksi ja lisää jauheen. Sillä ollaan nyt menty, eikä tällä hetkellä ole tarvinnut ostaa apteekin maitoa. En ole halunnut viedä pientä vielä maitoaltistukseen, joten Kelan korvauksia siitä ei saada ja muutenkin oma maito riittää ja hyvä jos sitä vaan voi hyödyntää ruokaan (Iltaisin maitoa ei varmaan niin paljon tulisi puuroa varten, mutta pumppaan aamulla sen verran, että riittää).
Mutta sitten menin hätäpäissäni ostamaan Muksujen riisivelliä, koska Holle oli loppumassa, eikä luomukauppaa ole ihan lähellä. Siitä styroksijauheesta oli pakko ottaa vertailukuva Hollen kanssa, oli siis aivan vitivalkoista! Ei tarvitse varmaan kauan arvailla, mitä meillä ostetaan taas jatkossa. Pitänee kai hakea taas pahvilaatikollinen varastoon ;)

Oikean kuvan yläosassa on Muksujen vastaavaa, alapuolella Hollen...

Yhtenä iltana mamselli ryhtyi vähän vauhdikkaaksi ja oli hieman sotkuisempi puuron maistelu...

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Sunnuntain kurpitsat

Viime viikolla saapui luomutilalta tilaus, joka sisälsi kaikkea tarpeellista talven varalle. Saimme muun muassa neljä isoa oranssia kurpitsaa, joka on suosikkini kurpitsalajikkeista. Se on ruokaisin ja värikkäin. Kesäkurpitsaa käytetään kesäaikaan myös paljon, mutta valitettavasti keltainen aiheuttaa pientä kammoa pilkkelssimuistojen vuoksi. Sosekeittoon sitäkin voisi lisäillä. 

Meidän moniallergiselle tämä oranssi oli ensimmäinen kiinteä, joka saatiin menemään 9-10-kuisena. Tarkemmin se oli kuvassa näkyvä sosepurkki, joka sittemmin on hieman muuttunut. 

Mies oli tänään asialla ja valmisti kurpitsakeiton. Ihastuin kurpitsakeittoon aikoinaan Ranskassa. Silloin Suomessa syötiin vielä harvoin kasvissosekeittoja. Taisi olla enemmänkin sairaalaruokaa meillä. Ranskassa taas suosittua syys-/talviruokaa  :) 
 

Päivän kurpistsakeitto

iso oranssi kurpitsa (6kg)
3 sipulia
rypsiöljyä
vettä
lipstikkaa
suolaa
rosepippuria
rakuunaa

Paloitellaan kurpitsa ja sipuli. Paistetaan sipuli kattilassa, lisätään mausteet, kurpitsat, vettä hieman pohjalle, annetaan kiehua ja lopuksi soseutetaan. Keittoon voi lisätä kermaa, soijakermaa tai kaurakermaa annosteluvaiheessa.
Meillä käytetään blenderin sijaan kuumissa pöperöissä aina sauvasekoitinta, koska blenrissä on vaarana tapahtua ilmiö tulivuori. Kylmät pirtelöt taas sopivat siihen käyttöön.

Luomu-kset

Tästä se alkaa. Ajattelin jakaa arjestamme myös ruokaan ja muuhun luomuun liittyvät oivallukset. Pesä puussa -blogiin päivitän enemmän ei-syötäviä kätten tuotoksia. Kerrottavaa on pöperöpuolella vaikka millä mitalla, joten täytettäköön tätä pikkuhiljaa. Vauva-arki rutistaa ajan hyvin tiiviiksi, joten pitänee kai lisätä vain tehokkuutta.

Perhessä on allergioita ja suurimpana ohjenuorana on maidottomuus. Tai paremminkin lehmänmaidottomuus. Seuraava ohjenuora on lisäaineettomuus ja tietenkin käsi kädessä tämän kanssa kulkee luomu. Kasvissyöjiä emme valitettavasti ole, mutta lihan osuus on huomattavasti pienempi kuin ennen. Kaikki tämä ei ole tapahtunut hetkessä vaan on tulosta viiden vuoden ruokaremontin jälkeen. Ja tämä remontti jatkuu koko ajan lisää, koska saamme uutta tietoa ja alan markkinat muuttuvat (onneksi) jo parempaan suuntaan.

Mikään ei tietenkään lähtenyt vapaaehtoisuudesta, yhtäkkisestä oivalluksesta tai ruokauskoon tulemisesta (nostettakoon hattua niille, joilla nuo konstit riittävät). Meillä vastaan tuli pakko, koska keskimmäinen lapsi syntyi huonovointisena, toisin sanoen hänen vatsansa ei ottanut vastaan juuri mitään. 

Reilun viiden vuoden jälkeen ollaan paljon viisaampia siitä, mitä suuhun laitamme. Emme syö monipuolisesti länsimaalaisen kultturin valtavirran valossa (markettien tarjonnan valossa), mutta syömme silti MONIpuolisesti, värikkäästi, puhtaasti ja ravinteikkaasti. Ihminen voi siis syödä olevinaan monipuolisesti syömällä kaikkea, mitä marketit tarjoavat. Siitä on tullut osa kulttuuria ja uskomme jo sen olevat normaalia. Ihmistä ei kuitenkaan ole tarkoitettu syömään sitä kaikkea, mitä värikkään muovipussit meille mainostavat. Ihmisen ei tarvitse saada kaikkea näille leveyspiirille eksoottista aina ja heti -tyyliin. Maalaisjärki on kadonnut yhä kauemmas ja olemme vieraantuneet siitä, mistä ruoka tulee ja miten se päätyy lautasellemme.  

Jos olet poikennut tästä valtavirrasta, olet saanut leiman viherpiipertäjänä, allergisena ongelmikkona tai muuten vain häiriötä ravintoloissa ja ruokatiskeillä aiheuttavana. Aivan kuin ruuan sisällön tai alkuperän kysyminen olisi väärin. Näin se koetaan, koska harvaa on enää kiinnostanut, mitä suuhunsa laittaa. Valmistajat ja kauppiaat ovat voineet myydä ihan mitä vaan, koska kansa ostaa halvan hinnan, paketin ulkoasun tai mainossloganeiden perusteella. Kevyttuotteet laihduttavat ja Aktiviat auttavat.

Onneksi kaikki on muuttumassa ja muidenkin vaihtoehtojen toteuttaminen mahdollista, jopa helppoa. No, jos ei ihan aloittelijalle helppoa, niin ainakin paljon helpompaa kuin ennen. Nostetaan hattua jälleen niille, jotka ovat toteuttaneet tämän 1980-1990-luvuilla.

Lähilukua harrastaville ilmoitettakoon, että emme ole ehdottomia, (siksi kyse ei ole mistään uskon noudattamisesta). Meidänkin perhe käy joskus hätätilanteessa Hesellä ja ehkä tulee karkkiakin maistettua. En halua moralisoida muita vaan tarkastella aihessa omasta näkökulmastamme. Vanhempina olemme vastuussa omista lapsistamme ja siitä, mitä he syövät. Uskokaa vaan, mitä taistelua meillä käydään karkkien ja muun vastaavan kanssa koko ajan! Lapset haluavat tietenkin sitä, mitä on kavereilla, naapureilla, kummeilla ja kaimoilla, eikä TV-mainonta tai kaupan hylly auta meitä yhtään!

Olen kuullut myös voivotteluja "Miten meidän lapsiparat eivät saa syödä karkkia", mikä sinänsä ei pidä paikkansa. Meillä herkutellaan ehkä liiankin kanssa, mutta herkku ei ole ensimmäinen MegaMixSuperPussi kassanjonon pielessä. Ja valitettavasti joskus sekin on, koska niiltä on vaikea välttyä kavereiden luona, synttäreillä, lahjana, elokuvareissulla eli spesiaalitilanteessa...ja joskus tuntuu, että spesiaalitilanne on koko ajan. Yritetään kuitenkin parhaamme ja nautitaan silti elämästä.

Toivon, että blogi antaa ideoita lukijoille, mutta parasta olisi myös itse saada uutta tietoa ja inspiraatiota tätä kautta. Kommentoikaa ja ideoikaa rohkeasti kanssani :)

Basilikaa kuivumassa...